keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Runkokatselmointi

Maanantaina 16.6.2008 oli kaupungin rakennusvalvonnan runkokatselmonti. Suhtauduin tilaisuuteen sellaisella vakavuudella, että jälkeenpäin sitä tuntee itsensä hölmöksi. Toisaalta hieman harmittaa: rakennuslupamaksu ei ole mikään aivan pieni summa (lisäksi se sattumoisin on tähänastisista toteutuneista kustannuksista selkeästi eniten alakanttiin bujetoitu kustannuserä). Kun rakennusvalvonnan runkokatselmointi sisältyy rakennuslupamaksuun, niin vähänpä tälle rahalle kokee saavansa vastinetta. Mikäli vastaava työnjohtaja olisi hankittu "kossupullopalkalla", niin kovin varmalla kädellä ei talotehtaan asennusta olisi pystynyt kuittaamaan vastaanotetuksi. Onneksi meidän vastaavamme on muutakin kuin pelkkä muodollisuus. Petri suoritti asennustyön tarkistuksen huolella.

Muutamia puutteita havaittiin, mutta itse asennustyö todettiin laadukkaaksi. Suurimmat puutteet liittyivät materiaaleihin: lähinnä ikkunoihin ja kattotuoleihin. Ikkunoissa on maalivirheitä ja kattotuoleissa on jonkin verran kieroutta, jota asennuksen aikana ei saatu taltutettua kattotuolien päissä (avoräystäät). Ainoa asennuksen laatuun liittyvä huomautus koskee vesikattoa: länsipuolen lappeen tiilijako ei ole osunut kohdalleen ja ylintä tiiliriviä on limitetty liian paljon alempana olevan tiilirivin päälle. Tästä seurauksena on kattotiilien diagonaalisen linjan pykällys, mikä tietystikään ei hivele silmää.

Välitimme havaintomme Klassikko-Talojen asennusvastaavalle. Asia luultavasti etenee ikkunoiden osalta niin, että ikkunavalmistajan (Domus) edustaja käy paikan päällä toteamassa virheet. Muiden puutteiden osalta etenemisen malli on auki, ja raportoin asiasta, kun uutta kerrottavaa tulee. Erityistä kiirettä puutteiden korjaamisella ei kuitenkaan ole, sillä puutteet eivät ole sen laatuisia, että ne hidastaisivat/estäisivät seuraavia töitämme. Puutteet eivät myöskään aiheuta riskiä lisävahinkojen syntymiselle.

Ei kommentteja: