torstai 28. elokuuta 2008

IV- ja sähkötyöt alkoivat

Edellisestä kirjoituksesta on pyörähtänyt pari viikkoa.

Perjantaina 15.8 oli suunnittelupäivä, emmekä menneet tontille töihin. Viikonloppuna 16.-17.8 saatoimme loppuun yläpohjan koteloinnit. Klassikko-Talot toimitti lisää Tuulileijonaa, jotta sitä riittäisi myös jokaisen kattoristikon kylkeen vinon sisäkaton alueella. Termexin asiantuntijoiden mukaan tällainen jokaisen ristikonvälin "osastointi" tuottaa parhaimman lopputuloksen yläpohjan puhallusvillan asennuksessa. Toivottavasti näin on, sillä tuo Tuulileijonan työstäminen on todella ikävää puuhaa. Kokeilin erilaisia työstömenetelmiä, mutta käsisirkkeli oli lopulta toimivin. Kuviosaha tuottaa vähemmän sotkua, mutta jälki ei ole yhtä hyvä kuin käsisirkkelillä. Käsisirkkelillä leikatessa teräsuojus menee tukkoon ja konetta on "nuohottava" jokaisen leikkauksen jälkeen. Villapuukko tuottaa kohtuullisen siistiä jälkeä, eikä tuota jäystettä, mutta on työläs. Itse asennus noinkin hankalaan kohtaan (parhaimmillaan n. 6,5 m korkeuteen) ei yllättäen ollut hankalaa - ainoa haitta oli Tuulileijona-pölyn kulkeutuminen silmiin, sieraimiin ja suuhun. Edellämainitun lisäksi viikonloppuna asennettiin paikoilleen jälkitoimituksena tullut välipohjan palkki. Palkin asennuksen jälkeen yläkerran kylppärin kohdalle voitiin leikata vanerilevytys paikoilleen ja latoa harvalaudoitus valmiiksi. Viikonlopun aikana myös vaakakoolausta viimeisteltiin nurkkien osalta.

Viikon 34 arkipäivinä tontilla eivät varsinaiset rakennustyöt juuri edenneet, mutta asioita edistetiin muulla tavoin. Maanantaina ja tiistaina 18.8 ja 19.8 kävimme työmaata läpi IV- ja sähköasennuksiin liittyen. Kallen kanssa teimme IV-kanaviston materiaaliluettelon ja Juhanin kanssa kävimme työmaata läpi lopullisen urakkatarjouksen määrittelyä varten. Keskiviikkona saimme sähköurakan detaljit fiilattua kuntoon, ja teimme urakkasopimuksen Juhanin kanssa (Lohjan Aluesähkötyö, Juhani Elg). Päädyimme lopulta putkelliseen asennukseen, vaikka se jonkin verran lisäsikin urakan hintaa tässä aluperinkin alibudjetoidussa työssä. Putkettomalla asennustavalla olisimme myös ylittäneet budjettimme, joten laitoimme putkellisen asennuksen lisähinnan samaan konkurssiin. Oikeastaan valinta tuli sitä kautta, että Juhanilla oli hyvät suosittelijat ja putkellinen asennus on ainoa, jota hän tarjoaa. Kun lattiaan jo vedetyt sähköputket teki eri urakoitsija - silloisessa tilanteessa se potentiaalisin urakoitsijakandidaatti - niin nuo työt laskutetaan nyt sitten tuntityönä. Juhani huomioi jo tehdyt työt oman urakkansa hinnoittelussaan kutakuinkin täysimääräisesti.

Perjantaina 22.8 IV-osat tuotiin tontille. Kalle kantoi tavarat yläkertaan ja minä tein niiden inventoinnin. Pääosin kaikki tarvittava oli saapunut. Valmistelimme IV-kanaviston asennusta siten, että tyhjensimme yläkerran mahdollisimman tyhjäksi. Samalla valmistelimme seuraavan päivän talkoita.

Lauantaina 23.8 oli talkoot. H-hetkellä talkooporukka supistui prosentuaalisesti melko tavalla, kun siskon mies ei saanut flunssaansa taltutettua. Veljen kanssa kuitenkin yritettiin läpiviedä päivälle suunnitellut työt. Ensiksi asensimme kolme ulko-ovea; yläkerran parvekkeiden kaksi ovea sekä kodinhoitohuoneen oven. Näistä aukoista ei ole tarkoitus suuressa määrin liikennöidä, joten homma oli hyvä hoitaa pois, kun paikalla oli enemmän nostajia. Nuo parvekkeiden ovet eivät hurjasti paina, mutta yläkertaan kantamiseen sisältyy naarmujen ja kolhujen riski. Lisäporukalla ovet saatiin vaurioitta paikoilleen. Päivän ohjelmaan kuului lisäksi ilmanvaihdon läpivientien asennus katolle (jäteilma IV-koneelta ja liesituulettimen poisto). Vilpen komponenteilla läpivientien teko oli näppärää. Päivän varsinainen talkoonumero oli kipsilevyjen sisäänkanto. Kannoimme velipojan kanssa 156 EK-kipsilevyä sisään, joka 36,6 kg:n kappalepainolla tarkoittaa noin 5700 kg:n yhteispainoa. Oli siinä kuntoilua. Suurkiitos jälleen raksamme vakiotalkoolaiselle, Arille!

Sunnuntaina 24.8 oli jälleen sateinen päivä, joten jätimme ulkovuorauksen koolauksen jatkamisen tuonnemmaksi. Kun ei oikein sopivampaa tekemistä löydetty, niin asensimme välipohjapalkkien seinustalle tulevat jäykistäjät paikoilleen. Homma oli hidasta, koska jokainen jäykistäjä jouduttiin loveamaan välipohjapalkkien kulmarautakiinnityksen vuoksi. Sanna teki lovetukset ja minä paukuttelin vasaralla, lekalla ja kuminuijalla jäykistäjät paikoilleen. Noin puolet jäykistäjistä sujahtivat melko kivutta paikoilleen, mutta eräät vaativat todella voimallista suostuttelua. Edellisen päivän kipsilevyrahtaamisen jälkeen tuossa oli aivan sopiva päiväohjelma.

Maanantaina 25.8 Kalle sai IV-kanaviston rakentelun hyvälle alulle. Minä tein IV-koneelle sabluunan, jotta kanaviston liityntä koneelle saadaan kohdilleen. Tiistai 26.8 meni samaa kaavaa noudattaen, tällä kertaa minun roolina oli mm. läpivientireiän poraaminen välipohjan jäykistäjään keittiön poistokanavaa varten. Tiistaina Juhani ja Hannu aloittivat sähköputkien vedot ja tein parille rasialle asennusalustat.

Keskiviikkona 27.8 sähkömiehet saivat pääosan ensimmäisen vaiheen (ulkoseinille tulevat sähkövedot) valmiiksi ala- ja yläkerran osalta. Minä vietin illan tarvikeostoksilla, enkä käynyt raksalla lainkaan. Kalle teki päivällä IV-kanaviston asennusta siltä osin kuin oli mahdollista. Jälkitoimitukseksi mennyt kanavien Armaflex-solukumieriste kun ei vieläkään saapunut tontille, niin koneelta ulkoa tulevaa ja koneelta ulos lähtevää kanavaa ei saatu tehtyä.

Tänään torstaina 28.8 Armaflexin pitäisi olla tontilla ja IV-kanavisto saataneen pääosin valmiiksi. Pari villapakettia jäi uupumaan, joten sitä haen tänään lisää matkalla tontille. Juhanin kanssa käymme illalla läpi muutamia sähköasennuksen detaljia ja tarkoitus olisi aloittaa vaakavillan asennukset sekä kannatinpuiden asennukset (keittiön, khh:n ja välinehuoneen yläkaapit, jakotukkien kiinnitysalustat, IV-koneen kiinnitysalusta, etc.). Tavoite on, että viikonlopun aikana pääosa vaakavilloituksesta saadaan paikoilleen ja jopa höyrynsulkumuovin asennukset hyvälle alulle.

perjantai 15. elokuuta 2008

Yläpohjan työstämistä

Tämä viikko on mennyt yläpohjaa työstäessä. Maanantai ja tiistai meni vinon katto-osuuden Tuulileijona-levyttämisessä. Levytys tarvitaan, jotta yläpohjaan puhallettavalle puukuitueristeelle (Termex) muodostuu umpinainen kotelo. Kotelo estää eristeen lentämisen taivaan tuuliin.

Keskiviikkona asennettiin talon toisen sivun tuuliohjaimet. Nämä "spoilerit" ovat pahvia ja ne ohjaavat nimensä mukaisesti ilmavirran siten, että se ei pääse työntämään yläpohjan eristettä.

Samassa yhteydessä asennettiin katon ja seinän välisen tuuletusraon peitteeksi Ötökkä-hyönteisverkko (metallia, langan paksuus 0.3 mm, silmäkoko 3 mm). Torstaina hyönteisverkko asennettiin parvekkeiden yläpuolisiin kohtiin, joissa tuuliohjaimia ei tarvita. Koska näissä kohdissa ei ole räystäslaudoitusta, jouduttiin verkon kiinnittämiseksi tekemään pienet "kehykset".

Vinon yläpohjan kotelointi. Vielä on kattoristikoiden kohtiin jäävät raot peittämättä. Levyt kiinnitettiin siten, että kattoristikoihin ammuttiin pystyasentoon 22x50-rimat, jota vasten levy nostettin. Sen jälkeen alapuolelta ammuttiin lappeellaan oleva 22x50-rima reunoille. Kattoristikoiden väli on 850 mm, joten 1200x2700 -kokoisesta levystä paras hyöty saatiin siten, että levystä leikattiin 850x1200 -kokoisia suikaleita. Näitä kuhunkin ristikkoväliin meni 3 kpl. Näiden lisäksi kuhunkin väliin asennettiin 680 mm pitkä levynpätkä, jolla levytys saatiin ulotettua hieman yli ristikon taitekohdan - kohdan, jossa vino katto muuttuu tasakatoksi.

Tuulenohjainpahvit yläpohjan tasaisen osuuden sivustalla. Pahvit kiinnitettiin runsaalla määrällä niittejä ja kiinnitys varmistettiin vielä puurimoilla.

torstai 7. elokuuta 2008

Hidasta edistymistä

Tällä viikolla työt tontilla eivät ole juuri edenneet. Maanantaina 4.8 pidimme vapaapäivän, kun jäimme odottamaan vastauksia muutamiin rakennesuunnittelun detaljikysymykseen. Vastauksia viivytti Klassikko-Talojen rakennesuunnittelijamme kesäloma. Sattumoisin myöskään vastaavamme ei ollut käytettävissämme, sillä hän on tämän viikon kesälomareissulla Suomen ulkopuolella.

Tiistaina 5.8 päätimme kuitenkin jatkaa hommia. Yritin järkeillä tekemiset niin, että vastaukset avoimiin kysymyksiimme aiheuttaisivat mahdollisimman vähän purkamisia. Ladoimme talon keskiosan harvalaudoituksen siten, että harvalaudoitus ulottuu hieman kylppärin puolelle, seuraavaan välipohjapalkkiin asti. Sitten asensimme paikoilleen saunaosaston välipohjapalkkien keskilinjan jäykisteet. Tämä homma jäi hieman kesken, sillä palkistossa oli sen verran kieroutta, että työ vaati voimallista sovittamista jokaisen jäykistepuun kohdalla. Talja osoittautui tässä hommassa hyväksi apuvälineeksi.

Keskiviikkona 6.8 asensimme loput saunaosaston välipohjan keskilinjan jäykisteet. Sitten asensimme yläkerran ulkoseinien ylimmän vaakakoolauspuun, joka helppona hommana jätettiin varsinaisen koolausurakan ulkopuolelle. Illan viimeisenä hommana asensimme paikoilleen yläkerran päätyseinien yläpaarteen päälle tulevat naulauspuut (joita vasten sisäkaton koolaus asennetaan - päädyssä kun ei tuossa kohden ole kattotuolia, johon koolauksen voisi naulata). Illan ohjelmaan kuului myös Lämpöässän edustajan visiitti. Olli Siljamo Aste Finlandista kävi tutustumassa kohteeseemme paikan päällä ja kertoi tarkemmin Lämpöässän soveltuvuudesta meidän tarpeisiimme. Ollin repertuaariin kuuluu myös Enerventin IV-koneet, joten odotamme nyt innolla, millaisen tarjouksen Olli meille esittää. IV-suunnitelmassamme eräänä, kenties vahvimpana, IV-koneen kandidaattina on Enerventin Pandion-malli. Lämpöässän malleista meitä kiinnostaa V9. Koneeseen integroitu reilu lämminvesivaraaja on tilankäytön kannalta sekä hyvä että huono asia. Pumpulle ja sen apulaitteille varattu tila on pieni, joten erillisen "jääkaappikokoisen" lisävesivaraajan asennus ei tule kyseeseen. No, Lämpöässän V-mallin kanssa sellaista ei tarvita. Toisaalta tuo hulppean kokoinen integroitu varaaja kasvattaa V-mallin leveyttä niin, että sepä ei ihan ongelmitta istukaan pumpulle varattuun tilaan. Koneen leveys on 90 cm. Lattialämmityksen syöttöputket asennettiin 60-senttistä pumppua ajatellen "reilun" matkan päähän nurkasta pumpun oikealle puolelle, mutta ei kuitenkaan riittävän kauas 90-senttiselle koneelle. Lämpöässän V-malli jouduttaisiin asentamaan melko reilusti irti takaseinästä, jotta lattialämmityksen syöttöputket mahtuisivat koneen taakse. Saattaa olla, että tuo on niinsanotusti tekemätön paikka. Tämä olisi sangen ikävä juttu, sillä lattialämmityksen syöttöputkia olisi helposti voinut viedä hieman kauemmaksi nurkasta. Nyt niiden siirtäminen vaatisi jo piikkaamista.

Tänään torstaina 7.8 saimme rakennesuunnittelijamme vastaukset kysymyksiimme. Janne ahkeroi kysymystemme parissa lomareissullaan, jonne kaukaa viisaana (?) oli ottanut työasemansa mukaan. Paljastui, että rakennesuunnitelmasta oli jäänyt pois yksi välipohjapalkki, joka tarvitaan kylppärin eteläseinän alle. Lisäksi saimme tarkennuksia vinon yläpohjan puhallusvillaa varten tehtävään kotelointiin ja muiden yläpohjan kohtien tuulenohjainpahvin asennukseen. Onneksi emme vielä olleet näitä töitä tehneet, sillä muuten homma olisi mennyt uusiksi. Nyt odottelemme puuttuvaa välipohjapalkkia ennen kuin jatkamme välipohjan työstämisellä. Sen asentaminen ei pitäisi aiheuttaa kovin suuria taka-askeleita; mielestäni vain yksi ruokailutilan päällä oleva välipohjan jäykistepuu on irroitettava (ja tietysti tuo toissapäivänä ladottu harvalaudoitus joudutaan lyhentämään muutaman sentin). Pääsemme kuitenkin etenemään yläpohjan vinon osuuden koteloinnilla sekä tuulenohjainpahvien asennuksella. Ja jahka sähköt on vedetty ulkoseinille, pääsemme etenemään ulkoseinien villoituksen, höyrynsulun ja levytyksen kanssa.

Tänään emme tee töitä tontilla muiden menojen vuoksi. Lisäksi tälle illalle on ohjelmoitu sähkösuunnitelman lopullisen version läpikäynti. Huomennakaan ei Bex pauku, sillä juhlimme Sannan serkun häitä. Viikonloppuna (la, su) on tarkoitus ottaa työn alle yläpohjan koteloinnit sekä lyödä vaakakoolauksen viimeistelyt (nurkkapuut). Ensi viikolla tarkoitus on edistää töitä täysipäiväisesti, sillä silloin on palkkatöistä lomaviikko. Se viimeinen sitä lajia.

maanantai 4. elokuuta 2008

Villoitusta ja ristikoolausta

Pystyvilloitus saatiin päätökseen maanantaina 28.7. Kokonaisuudessaan tuo työvaihe vei siis melko tarkkaan yhden kalenteriviikon. Väliin osui kaksi päivää, jolloin näitä hommia ei edistetty, mutta silti villoituksen vaatima työmäärä oli aavistuksen suurempi kuin olin arvioinut. Pääosan villoituksesta teki Sanna, koska työvaihe osui (osutettiin?) viikolle, jolloin minulla ei ollut kesälomaa.

Torstaina 24.7 saatiin alakerran loput pystyvillat paikoilleen, lukuunottamatta olohuoneen pohjoispuolen korkeaa seinää. Olohuoneen länsipuolen korkea seinä villoitettiin isoja A-tikkaita käyttäen, sillä suurten ikkunoiden vuoksi työtä ei ollut kovin paljon.

Perjantaina 25.7 töissä pidettiin taukoa. Sanna oli ystävättärensä häissä ja minä tein suunnitteluhommia. Launtaina 26.7 Sanna teki yksinään pitkän päivän ja sai yläkerran villoituksen hyvälle alulle. Yläkerrassa villoittaminen oli nopeampaa, sillä runkopuiden väli on siellä pääosin villoitusystävällinen.

Sunnuntaina 27.7 rakensin olohuoneeseen telineen, jolta yltää tekemään korkean tilan töitä. Telineen työtaso on kooltaan 1600 x 3500, joten siinä on hyvät tilat kahdelle. Harkitsin pyörien asentamista pystypilareiden alle, mutta päädyin hallitunkkiratkaisuun. Telineen siirtely tapahtuu hallitunkin avulla. Sunnuntaina teline osoitti käyttökelpoisuutensa, kun sain sitä käyttäen pystyvillat paikoilleen olohuoneen korkealle pohjoisseinälle. Sanna eteni yläkerran villoituksen kanssa niin, että maanantaille jäi enää muutama seinämetri sekä eteläpäädyn vaatehuoneen kulmaus.

Maanantaina 29.7 saimme loput pystyvillat asennettua. Tiistaina 30.7 Petri (vastaavamme) kävi toteamassa työn laadun kelvolliseksi ja opastamassa ristirungon koolauksen teossa. Ennen koolauksen aloittamista teimme useamman tunnin kestäneen suursiivouksen. Lajittelimme villojen suikaleet ja palat eri kasoihin ja pakkasimme ne nyyteiksi villapaalien pakkausmuoveja käyttäen. Sen jälkeen harjasimme työmaan siistiksi, kannoimme koolaustavaraa (48x48 rimaa) sisään ja aloitimme koolauksen. Niin, ja tietysti koolauspuut piti ensin kaivaa esiin puutavaraläjästä, jossa ne olivat alimpana. Ensimmäisenä iltana saimme paikoilleen saunaosaston parin seinän vaakakoolaukset. Bex toimi ok, mutta kompurasta täytyi tiristää viimeiset tehot, jotta käyntisyklin viimeiset naulat upposivat loppuun asti. Erillinen alapaineen säätö parantaisi kompuran käytettävyyttä huomattavasti. Tehoja kyllä riittää, mutta kompura päästää paineen laskemaan hieman liian alas ennen käynnistymistään.

Keskiviikkona 30.7 Aaltonen kävi asentamassa hanakulmat. Koolaus eteni siten, että saunaosaston jälkeen jatkoimme WC:n ja alakerran työhuoneen ulkoseinillä. Ruokailutilan ja keittiön siirsimme tuonnemmaksi, sillä meillä oli vielä pohdinnassa se, miten ratkaistaan höyrynsulun asennus sähkörasioiden kohdalla. Lopulta päädyimme "perinteiseen" ratkaisuun, jossa siis höyrynsulku puhkaistaan rasioiden kohdalla. Muut kaksi vaihtoehtoa olisivat olleet a) höyrynsulun kuljettaminen pysty- ja vaakavillojen välissä sähkörasioiden korkeuteen asti (ylimääräinen vaakapuu noin 250 mm korkeuteen) tai b) rasioiden survominen höyrynsulun ja kipsilevyn väliin (mahdollisesti vaakavillaa hieman ohentaen rasioiden takaa).

Torstaina 31.7 saimme vaakakoolaukset paikoilleen pääsisäänkäynnin ja teknisen tilan (eli "välinehuoneen") seinille sekä olohuoneeseen. Olohuoneen kohdalla omatekoinen rakennustelineemme osoitti jälleen käyttökelpoisuutensa, sen päältä olkkarin korkean pohjoisseinän työstäminen sujui aivan yhtä vaivattomasti kuin alakerran seinien.

Perjantaina 1.8 koolasimme ruokailutilan ja keittiön, jonka jälkeen työ jatkui yläkerrassa. Koolaus saatiin yläkerrassa pohjoispäädystä pitkän itäseinän puoleenväliin, eli koolattua tuli päämakuuhuone, kylppäri ja yläkerran pienempi makkari. Välipohjan harvalaudoitus ulottuu runkoon asti (alimman koolauspuun alle), joten se oli asennettava paikoilleen sitä mukaa kuin koolaus eteni. Lopullisesti emme harvalautoja naulanneet paikoilleen, vain parilla naulalla kustakin päästä. Ennen lopullista naulausta on välipohjapalkkien jäykisteet kiinnitettävä paikoilleen. Ja talon keskiosassa, jossa välipohjapalkisto on ulkoseinään nähden poikittain, emme tehneet harvalaudoitusta lainkaan, vaan asensimme ainoastaan reunaan yhden seinän suuntaisen laudan, jotta alin seinän koolausrima saatiin oikeaan korkoonsa.

Lauantaina 2.8 saimme loput vaakakoolaukset paikoilleen. Eteläosan harvalaudoituksen asentelu sisältyi päivän ohjelmaan. Aivan valmis ei seinien koolaus kuitenkaan ole. Vielä puuttuvat nurkissa tarvittavat gyproc-levyjen ruuvausalustat sekä yläkerran ylin koolauspuu. Näiden lisäksi täytyy seinille asentaa kakkosnelosta tai vastaavaa keittiökaapistojen etc. kohdalle.

Sunnuntaina pääsimme raksalle vasta alkuiltapäivästä. Otimme työn alle talon keskiosan harvalaudoituksen latomisen, sillä totesimme, että se on selkeintä saada lopulliseen muotoonsa mahdollisimman pian. Talon pystytysryhmä kantoi 2. kerrokseen kiitettävät määrän lautaa kulkualustaksi omaa asennustyötään helpottamaan. Meidän hommaksi jäi lautojen pätkiminen oikeaan mittaansa ja latominen oikeaan jakoon. Kohtaan, jossa välipohjapalkisto kulkee seinään nähden poikittain (ja harvalaudoitus ulkoseinän suuntaisena), sijoittuu myös yläkerran kylppäri. Tuossa kohtaa harvalaudoitus katkeaa ja kylppärin kohdalle asennetaan pontattu vaneri. Harvalaudoituksen latominen tyssäsi alkuunsa, kun mittaukset osoittivat, että harvalaudoituksen ja vanerin liitoskohta ei osu välipohjapalkin päälle. Mikäli vanerin ja harvalaudoituksen liitoskohta tehtäisiin rakennekuvien mukaan juuri kylppärin seinien rungon ulkoreunan kohdalle, jäisi harvalaudoituksen päät ”roikkumaan tyhjän päällä” n. 500 mm kylppärin etelänpuoleisella seinällä. Pohjois- ja itäseinällä ongelmaa ei ole, sillä ne ovat välipohjapalkistoon nähden kohtisuorassa. Eteläseinä on välipohjapalkiston kanssa samansuuntainen.

Jätimme harvalaudoituksen probleeman hautumaan ja päädyimme asentamaan välipohjan jäykisteet paikoilleen. Siinäkin oli ihan kivasti tekemistä sunnuntain muutamaksi tunniksi. Taikka, kyllä se itse asentaminen sujui suht ripeästi, mutta ensin piti ihmetellä lieviä mittaheittoja. Talon keskiosan välipohjapalkisto on jäykisteiden kohdalla 10 mm kapeampi kuin seinustalla. Syy näyttäisi olevan se, että jälkitoimituksena tuodut 4-5 eteläpäädyn välipohjapalkkia ovat tuon 10 mm liian pitkiä, jolloin ne painavat talon etelä- ja keskiosan jakavan palkin hieman kaarelle. Mittasin kyseisen palkin alla olevan väliseinän sijainnin ja totesin sen olevan millilleen paikoillaan ja pystysuorassa. Totesin mittailujen ja pohdiskelujen jälkeen, että välipohjapalkkien noin lievästä kaarevuudesta ei ole haittaa rakenteellisesti taikka tulevien töiden kannalta, joten asensimme lopulta jäykisteet paikoilleen. Naulapyssy oli tuossa homassa aivan ehdoton, vasaralla ei yksinkertaisesti olisi mahtunut naulaamaan jäykisteitä paikoilleen. Saunaosaston jäykisteet jäivät vielä asentamatta, samoin kuin kaikki palkkien ”juureen” eli seinän vierelle tulevat jäykisteet.

Kahden viime viikon saldo: pystyvilloitukset ja ristirungon vaakakoolaukset. Lisäksi tuli tehtyä lattian hiontaa, korkean tilan telineen rakentamista sekä välipohjan harvalaudoitusta ja jäykistystä. Tyytyväinen täytyy olla, kun itse osallistuin ensimmäisen viikon aikana töihin vain iltaisin. Seuraavaksi tarve olisi saada sähkökaapeloinnit paikalleen ulkoseinien osalta. Sen jälkeen voikin asentaa höyrynsulun ja aloittaa levytykset.

Pyrin saamaan kuvia näkyviin lähiaikoina. Jostain syystä kuvatiedostojen up-lataaminen katkoo tietoliikenneyhteyttämme (Soneran ADSL-liittymä + Zyxell modeemi), joten se on hieman hermoja raastavaa puuhaa. Lisäksi kuvien näkyville tuonti edellyttää a) esitettävien kuvien valitsemisen satojen otosten joukosta ja b) kuvankäsittelyn vähintäänkin pikselimäärän pienennyksen osalta.