lauantai 29. joulukuuta 2007

Hyvää Uutta Vuotta 2008!

Joulukuu on mennyt säätä ihmetellessä. Sateita on toki saatu runsaasti, mutta lämpöä on ollut hieman viileämmän kesän tavoin. Kelien puolesta perustusten teko olisi ollut täysin mahdollista, mutta jälkiviisaus on se helpoin viisauden laji. Marraskuun loppupuolella lukitsimme talotoimituksen viikolle 20, joka on 16 viikkoa myöhemmin kuin alkuperäinen suunnitelmamme. Klassikko-Talot suhtautuivat asiaan hienosti, eikä aikataulun muutos tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Toki olimme keskustelleet B-suunnitelmasta sopimusta tehdessämme ja varmistaneet sen, että mahdollinen (jopa todennäköinen) aikataulumuutos ei aiheuta kohtuuttomia sanktioita. Suurin syy aikataulun muutokseen oli marraskuun loppupuolen kylmyys, joka lupaili hankalia ja riskipitoisia olosuhteita perustusten rakentamiselle. Sääennusteet marraskuun loppupuolella eivät olisi voineet olla kovin paljon pahemmin pielessä.

Aikataulun muutos jättää enemmän aikaa detaljien suunnitteluun. Lämmitysjärjestelmän toimittajan valinta lienee suurin yksittäinen päätös, joka lähiaikoina on tehtävä. Olemme kallistumassa maalämpöön lämpökaivolla, huolimatta siitä, että tällaiset talvet eivät tee takaisinmaksulaskelmista kovin kaunista katseltavaa.

Tilanne tontilla käy ilmi allaolevista kuvista, jotka on otettu 20.11.2007. Pohjatäytön jälkeen tehtiin rakennusten ulkopuolisten vesi- ja viemärilinjojen asennukset ja merkittiin rakennusten kulmapisteet. Joulukuun alkupuolen runsaat sateet eivät aiheuttaneet ongelmia, mikä oli jonkinasteinen huoli. Ainoastaan tontin pohjoisreunalle, maakasojen taakse, kerääntyi jonkin verran lammikkoa. Rakennusmonttuihin vesi ei keräänny, eivätkä kaivantojen reunat ole sortuneet.

Loppusaldo vuodelle 2007 on siis seuraava:
  • tontin etsintä, tontin hankinta
  • talon suunnittelu ja talotoimittajan valinta
  • pääsuunnittelijan, vastaavan mestarin, sähkösuunnittelijan ja LVI-suunnittelijan valinta
  • tontin raivaus
  • rakennuslupakäsittely
  • rahoittajan valinta
  • louhinta ja louheen poiskuljetus
  • joutomaan poiskuljetus
  • pohjan täyttö ja tiivistys
  • rakennusten ulkopuoliset KVV-työt, poislukien rakennusten väliset putkivedot
  • sähköliittymän asennus
Uskoaksemme syksyllä tehdyt työt mahdollistavat ripeän töiden käynnistämisen keväällä. Harkitsimme pohjan eristämistä roudalta, millä toimenpiteellä kevään aloitusta luultavasti voitaisiin hieman aikaistaa. Lopulta päädyimme jättämään pohjan paljaaksi; kevään aikataulun ei pitäisi aiheuttaa kiireitä perustustöiden kanssa, vaan se sallii jäätyneen pohjan sulamisen odottelun. Nyt tietysti toivomme runsaita lumia ennen pakkasia sekä oikein lämmintä, aurinkoista ja aikaista kevättä.

Hyvää Uutta Vuotta 2008!