sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Kuvia

Tässä kuvasaldoa edelliseltä viikolta.

Pari viikkoa sitten sunnuntaina päätykappaleet olivat valmiina nostettaviksi talon päälle, mutta maalia vailla.

Seuraavana päivänä talo sai päällensä kattoristikot ja maalatut päätykappaleet.

Pohjoispäädyn lopullinen muoto alkoi hahmottumaan, kun se sai päätykolmionsa. Yläkertaan on nostettu lavallinen ikkunoita odottamaan asennusta.

Sisältä katto näyttää vielä melko ilmavalta, mutta hypnotisoivan symmetriseltä.

Viikon loppupuolella länsipuolen räystäät olivat melkein valmiita. Kuva ei sitä kerro, mutta tässä kohden länsipuoli talosta oli aluskatteen alla. Terassin yläpuoliset osuudet ovat vielä maalaamatta. Terassin betonilattia toimi hyvänä alustana tikkaille.

Kadun puolelta sama tilanne. Harjan kohdalla korkeus sepelin pinnasta ylimmän otsalaudan yläreunaan on noin 8,5 metriä - olimme oikein tyytyväisiä oivalluksestamme maalata päätykappaleet ennen niiden nostamista paikoilleen.

Ja viimeinen kuva länsipuolen seinästä, sama kuvaushetki kuin kahdessa edellisissä kuvassa. Aluskate hohtaa valkeana (auringon heijastuma + ylivalottuminen), vaikka on oikeasti sitä harmaata tavaraa. Kuvassa näkyvät räystäsmaalarille tutuksi tulleet jatkotikkaat. Kevyet siirrellä, mutta jämäkkyydessä parantamisen varaa. Onneksi tikkailta tarvitsi hoitaa pitkillä seinillä vain otsalautojen toinen käsittely.

Ei kommentteja: