tiistai 22. heinäkuuta 2008

Lattian valmistelua, osa 2

Viikolla 28 eli 7.7 alkavalla viikolla ei hurjasti tapahtunut tontilla.

Tiistaina 8.7 Klassikko-Talojen asentaja kävi korjaamassa terassin yläpuolisen parvekkeen poikkipalkistoa. Siinä oli pientä mittaheittoa - muutama palkki uusittiin ja muutamaa hieman lyhennettiin. Illalla asensimme höyrynsulkumuovikaistaletta ulkoseinän ja lattian saumaan: 600-millistä soiroa noin 200 mm vaakaan ja 400 mm pystyyn.

Keskiviikkona sähkömiehet kävivät vetämässä putket lattian kautta vedettäviä sähköjohtoja varten. Illalla tein lattialämmityksen syöttöputkien vaatimat läpiviennit ja pätkin putket tarvittaviin mittoihin. Sitten asensimme höyrynsulkukaistaleen viimeiset osuudet. Torstaina kairasin styroksiin railot lattialämmityksen syöttöputkia varten. Perjantaina aloitimme raudoituksen. Lauantaina tein väliaikaiset jakotukit lattialämmitykselle (2 kpl + siirtoputkien ylösvedot teknisessä tilassa) ja kiinnitin siirtoputket niihin. Sannan tultua paikalle asensimme reunanauhan ja jatkoimme verkotusta. Sunnuntaina verkotus jatkui, lähinnä ohjelmassa oli verkkojen surraaminen kiinni toisiinsa. Saimme aikataulun pidettyä kohtuullisella päiväpituudella eli maanantaita varten verkotus oli valmis lattialämmityksen asennusta varten.

Maanantaina 14.7 Nereuksen mies, Arto Nurmi, aloitti lattialämmitysputkiston asennuksen. Koska valupäiväksi oli lukittu torstai 17.7, eikä tiistai 15.7, kuten alunperin oli tarkoitus, ei aikataulu pakottanut paiskomaan pitkää päivää. Arto jätti tiistaille parin piirin asennuksen sekä jakotukkien asennukset. Arton asennellessa lattialämmitystä me kävimme ostamassa runkonaulaimen ja sille 90-millisiä nauloja. Naulain on Bex ja naulat Paslode. Bex oli Rautiassa (K-Rauta) tarjouksessa: 329 euron hintaan mukaan sai viimeistelynaulaimen. Sekä runko- että viimeistelynaulain ovat laadukkaan oloisia, verrattain keveitä ja istuvat käteen hyvin. Eron satasella saataviin vehkeisiin kyllä huomaa. Ennen valua emme halunneet aloittaa villojen asennusta (emme halunneet sotkea paikkaa villanöyhdällä), joten pariksi päiväksi otimme ulkovuorauksen koolauksen asennusta työn alle. Bex toimi hienosti, samoin kuin aiemmin käyttöönotettu Herculeksen kompura. Illalla säädimme lattiakaivot korkoonsa Jarmon kanssa. Kun kaivot olivat "pönkällä" tuettuna korkoonsa, tiivistin kaivojen ympärykset uretaanilla. Samalla tiivistin lattialämmityksen syöttöputkien läpiviennit.

Tiistaina toin tontille sirkkelin ja sille sahauspöydän, jotka hankittiin jo keväällä Bauhausin tarjouksesta. Aamupäivä menikin pöydän ja sahan kasaamisessa. Lattialämmitysputkiston vaatimat pari läpivientiä sentään sain porattua. Sanna siisti eiliset uretaanivaahdotukset. Puolenpäivän aikoihin Jarmo tuli paikalle ja valoimme kurasyöpön paikalle, kun Arto oli saanut lattialämmitysputkiston myös kurasyöpön ympärille asennettua. Valmisbetonia oli neljä säkkiä, mutta niistä kaksi oli betonitasoitetta (S-30), ja vain kaksi oli tavallista S-100:sta. Sanna siis piipahti Rautiassa hakemassa muutaman säkin lisää. Iltapäivällä jatkoimme ulkovuorauksen koolauksen paukuttamista. Työtä helpotti "sahauspiste", jolla lautojen pätkiminen sujui näppärästi. Aivan riittävän laadukasta sahausjälkeä syntyi myös edellisenä päivänä pistosahalla, mutta sahausta hoitaneelle Sannalle välineen päivitys oli mieluisaa. Saimme maanantain ja tiistain aikana ensimmäisen koolauskerroksen tehtyä pitkälle itäseinälle sekä osalle pohjoispäätyä. Homma vielä helpottui, kun Aaltonen kävi opastamassa, miten kompurasta säädetään paineita. Viimeiset 5-10 naulaa ennen kompuran käynnistymistä tahtoivat jäädä hieman koholleen ja vaativat pari vasaraniskua, mutta asia korjaantui lisäämällä painetta siten, että yläpaine on tasan 8 bar (punarajalla). Erillistä alapaineen säätöä ei tuossa mallissa ole, vaan alapaine (raja, jossa kompura hörähtää käyntiin) säätyy yhdessä yläpaineen kanssa. 90 mm nauloilla paineen olisi hyvä olla yli 6,5 bar koko ajan.

Keskiviikkona teimme viimeisiä valun valmisteluja. Sirottelimme verkon alle korokepaloja (lattialämmitysputken pätkiä + ylijääneet Nereuksen kiinnitys-korotusnappulat), lisäsimme muutaman harjateräksen pilareiden ja kulmien kohdalle, peittelimme ikkunat noin 1,5 metrin korkeudelle muovilla, teippasimme kaikki putket umpeen, asensimme viimeiset raudanpätkät estämään lattiaverkon notkumisen vahvistetun laatan kohdalla, etc. Paljon pientä nysväystä, ja tuntui, että mitään ei saatu aikaiseksi. Sade toisaalta esti ulkovuorauskoolauksen edistämistä, joten sikäli ok.

Ei kommentteja: