perjantai 2. tammikuuta 2009

Tasaista pintaa ja pohjamaalia

Perjantaina 19.12 laiskottelu tontilla jatkui. Julkisivutimpurit olivat yhä paikkaamassa toisen työmaan miesvajetta, ja me päätimme Sannan kanssa kerätä voimia viikonlopun rypistykseen.

Lauantaina 20.12 lähdimme liikkeelle kahdella rintamalla. Minä kävin Honkkarista noutamassa tasoitus- ja maalaustarvikkeita (lastoja, hiomapaperia, sekalaisen kokoelman maalausteloja, varsia, etc.). Sanna kävi noutamassa Anun, joka suostui uhraamaan jouluvalmisteluiltaan yhden päivän raksallamme. Työt lähtivät liikkeelle sillä, että tytöt kantoivat alakerrasta maalatut nurkka- ja alakattolaudat ulos. Kun julkisivupanelia on saatu paikoilleen monta kilometria, oli autotallin vieressä nyt hyvin tilaa tälle tavaralle. Samalla Anu ja Sanna siirsivät maalaamattomat julkisivupanelit (noin 30 kpl) samaan paikkaan, jolla saatiin esiin loput täyspitkät ja maalatut julkisivupanelit. Tyttöjen roudauksen aikana minä hioin yläkerrassa suurimman huoneen seinät, jota tytöt alkoivat pohjamaalaamaan roudaamisensa jälkeen. Ennen maalausta Sanna peitteli huoneen ikkunat (3 kpl) Hesarilla. Maalauksen aikana minä hioin liinavaatevaraston seinät maalausvalmiiksi ja vierashuoneen seinät hienotasoitusvalmiiksi. Lopuksi tasoitin vierashuoneen seinät hienotasoitteella. Viimeisenä hommana tuolle päivälle minä tein karkeatasoituksen päämakuuhuoneen vaatehuoneessa ja tytöt avasivat olkkarin alemmat isot ikkunat ja pyyhkivät lasien välistä kosteuden pois. Ihan hyvä aloitus tasoitus- ja pohjamaalausurakalle – kiitos Anulle jälleen avusta!

Sunnuntaina 21.12 Sanna hioi vierashuoneen seinät pohjamaalausvalmiuteen ja telasi seiniin pohjamaalin. Minä ryhdyin vihdoin katon levytykseen ja sain ison huoneen katon levytettyä. Viikonlopun suuruudenhulluutta osoittava tavoite (yläkerran seinät tasoitettu, katto levytetty) siinsi niin kaukana, että emme tuon enempään pyrkineet, vaan jätimme työpäivän kohtuullisen mittaiseksi. Julkisivutimpurit tekivät normimittaisen päivän, pyrkien kuromaan umpeen kahta menetettyä työpäivää. He saivat metsän puoleisen päädyn yläosan (katoksen yläpuolella) lähes valmiiksi.

Maanantaina 22.12 Jykä tuli apuihin. Sanna oli jälleen työmatkalla Norjassa, joten iltavuoro pyöräytettiin ilman häntä. Jykä viimeisteli lauantaina aloittamani tasoituksen päämakuuhuoneen viereisessä vaatehuoneessa ja teki saumatasoitukset kahta saumaa lukuunottamatta valmiiksi yläkerrassa. Minä tein koko illan kattolevytystä ja sain yläkerran keskimmäisen huoneen (vierashuoneen) katon umpeen.

Tiistaina 23.12 teimme Sannan kanssa lyhyehkön illan raksalla. Matkalla raksalle kävimme K-Raudassa hakemassa uuden kanisterin pohjamaalia sekä varmuuden vuoksi yhden pakollisen kipsilevyruuvilaatikon. Raksalla hioin päämakuuhuoneen viereisen vaatehuoneen seinät maalausvalmiiksi, jonka jälkeen Sanna pohjamaalasi ne. Sitten tein karkeatasoituksen yläkerran loppuihin seiniin – päämakuuhuone ja aula. Jykähän oli edellisenä iltana tasoittanut suurimman osan saumoista, joten jäljellä oli pääasiassa enää ruuvinkantojen tasoitusta.

Keskiviikkona 24.12 lähdimme joulun viettoon, mutta koukkasimme raksan kautta kuvaamassa talo ulkoa ja sisältä. Joulua vietimme Sannan vanhempien luona (aatto ja Joulupäivä) sekä minun sukulaisteni luona Pohjanmaalla (Tapaninpäivä ja 27.12). Neljän päivän raksavapaa venyi lopulta viiden päivän mittaiseksi, kun sunnuntain 28.12 paluumatka starttasi vasta puolenpäivän aikoihin. Alkuperäinen ajatuksemme oli tehdä yläkerran loput hienotasoitukset tuona iltana, jotta vuoden viimeisten iltojen aikana olisimme saaneet yläkerran seinät pohjamaalattua.

Maanantaina 29.12 sain kattolevytystä jatkettua päämakuuhuoneeseen ja sen viereiseen vaatehuoneeseen. Päämakuuhuoneen katto jäi paria palaa vaille. Sanna hioi päämakuuhuoneen ja yläkerran aulan seiniä ja Jykä tuli perässä hienotasoitteella.

Tiistaina 30.12 sain yläkerran aulan katosta suurimman osan levytettyä ja Sanna sai päämakuuhuoneen hiottua ja pohjamaalattua (minäkin sain kokeilla maalausta yhden seinän verran). Jykä oli myös avustamassa: hän sai olohuoneen seinät suurimmalta osalta karkeatasoitettua.

Uudenvuodenaattona 31.12 venytimme iltaa hieman pidemmälle kuin aatolle suunnittelemamme ohjelma olisi sallinut, mutta saimme nipin napin tehtyä sen, mitä olimme tavoitelleet vuoden 2008 päätteeksi: yläkerran seinät on tasoitettu sekä pohjamaalattu ja yläpohjan vastainen sisäkatto on kipsilevytetty. Kattolevytyksen valmistumisen mahdollisti se, että sähköasentajamme ehti aattopäivänä käydä viimeistelemässä yläkerran loput sähköputkitukset. Vielä yläkerrassa on muutama seinämetri tasoittamatta ja pohjamaalaamatta (pari kotelointia + liinavaatevaraston/aulan seinä), mutta kyse on noin yhden illan työmäärästä.

Loppusaldo vuodelle 2008:
- Perustukset, talo ja autotalli/varasto (huhtikuu)
- talon rungon pystytys, vesikatto, ikkunat, tuulensuoja (toukokuu-kesäkuu)
- vesi- ja viemäriputkitukset (kesäkuu)
- lämmönjakojärjestelmän asennus (heinäkuu, alakerta; lokakuu, yläkerta)
- alapohjan eristäminen, lattialaatan valmistelu ja valu (kesä-heinäkuu)
- seinien pystyvilloitus (heinäkuu)
- yläpohjan kotelointi (elokuu)
- seinien vaakakoolaus, vaakavilloitus (elokuu)
- IV-kanaviston asennus (elokuu)
- sähköputkien asennus, ulkoseinät (elokuu)
- höyrynsulun asennus, seinät ja yläpohja (syyskuu)
- seinien levytys, ulkoseinät (syyskuu)
- yläpohjan koolaus (syyskuu)
- julkisivun koolaukset (heinä-lokakuu)
- julkisivupaneleiden maalaus (syyskuu)
- yläkerran lattian rakentaminen (loka-marraskuu)
- välipohjan eristäminen, alakerran katon ilmansulku + koolaus (lokakuu)
- keskuspölynimurin kanaviston asennus (lokakuu)
- teknisen tilan seinä- ja lattiapinnat (lokakuu)
- takan muuraus ja kaakelointi, hormin asennus (loka-, marras-, joulukuu)
- yläpohjan eristäminen (marraskuu)
- maalämpöjärjestelmän asennus (marraskuu)
- ulko-ovien asennus (loka-marraskuu)
- kevyet väliseinät, rungot + levytys (loka-, marras-, joulukuu)
- yläkerran pesuhuoneen lattiavalu (marraskuu)
- seinien tasoitus ja pohjamaalaus, yläkerta (joulukuu)
- yläkerran katon levytys (joulukuu)
- julkisivun panelointi (joulukuu)

Hyvää alkanutta vuotta 2009!

Ei kommentteja: